Ajankohta ja paikka
Ilmoittautuminen

Työkaluja kasvun ja kansainvälistymisen johtamiseen
6.2.2024 I 12.3.2024 I 9.4.2024 I 31.10.2024
Yritysten kansainvälinen toimintaympäristö on muutoksessa. Poliittiset ja taloudelliset riskit ovat lisääntyneet kansainvälisillä markkinoilla. Samanaikaisesti yrityksille on avautunut uusia markkinamahdollisuuksia. Tämä asettaa erilaisia vaatimuksia yritysjohdolle. Yritysten kasvu, kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus edellyttävät johtajalta uudenlaista taitoa ymmärtää muutosta ja toimia muuttuvissa olosuhteissa.
Keskuskauppakamarin Yritysjohdon kansainvälisen kasvun ohjelma laajentaa ja syventää yritysjohdon osaamista kansainvälistymisessä ja muuttuvan toimintaympäristön hallinnassa. Ohjelma tarjoaa näkemyksiä kansainvälisen toimintaympäristön kehityssuunnista, jotka vaikuttavat yrityksen toimintaan ja johtamiseen. Lisäksi tutustut uusiin markkinamahdollisuuksiin ja laajennat verkostojasi.
Ohjelmassa on kolme moduulia ja ohjelmaan kuuluu myös Keskuskauppakamarin Suuri vientipäivä 6.2.2024. Moduuleissa käsitellään kasvua ja kansainvälisyyttä eri näkökulmista, kuullaan huippuasiantuntijoita ja jaetaan käytännön yritysesimerkkejä. Ohjelman aikana yritysjohtajilla on mahdollisuus keskustella ja verkottua muiden osallistujien ja ohjelman asiantuntijoiden kanssa. Varsinaisen ohjelman lisäksi järjestetään erilaisia oheisohjelmia ja verkottumistilaisuuksia.
Osallistujayritykset laativat asiantuntijoiden ohjauksessa lyritykselleen kansainvälistymissuunnitelmaa, joka sisältää lähtötilannetta ja kansainvälistymisvalmiuksia kartoittavan kyselyn, käytännönläheisen kansainvälistymissuunnitelman pohjan sekä vuoden 2024 aikana yrityskohtaisen kahden tunnin kansainvälistymissparrauksen.
Ohjelma toteutetaan hybridimallilla, osallistujat voivat osallistua moduuleihin paikan päällä Helsingissä tai etäyhteyden kautta. Verkostoituminen on merkittävä osa ohjelman sisältöä ja osallistuminen paikan päällä tukee tätä parhaiten. Ohjelman toteutuksessa hyödynnetään digitaalista Howspace-työtilaa, joka tarjoaa materiaalit ja keskustelualustan ohjelmaan osallistuville.
Ohjelma on suunnattu yritysten johdolle, johtoryhmiin kuuluville, tuleville johtajille ja hallitusten jäsenille. Ohjelma on loistava mahdollisuus päivittää ja syventää omaa osaamista. Ohjelmaan otetaan 30 osallistujaa, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ohjelma järjestetään nyt toisen kerran.
OHJELMA
Ohjelma tarkentuu talven 2023 aikana.
Moduuli I: Geopoliittinen lukutaito on välttämätön osa suomalaisyritysten työkalupakkia käynnissä olevassa globaalissa murroksessa. Kansainvälisillä ja eurooppalaisillakin markkinoilla toimiville tai sinne pyrkiville yrityksille on tärkeää seurata laajalti kansainvälisten suhteiden ja talouden tilaa ja kehitystä. Se on välttämätöntä, jotta yritykset voivat entistä paremmin ymmärtää mihin suuntaan maailma ja maailmankauppa kehittyvät sekä varautua orastaviin riskeihin. Keskuskauppakamarin ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen Suuressa vientipäivässä pureudumme geopoliittiseen tilanteeseen ja kehitykseen globaalilla ja eurooppalaisella tasolla ja jaamme ajankohtaista tietoa. Rohkaisemme yrityksiä tarttumaan avautuviin mahdollisuuksiin ja löytämään ratkaisuja, esittelemme menestystarinoita ja kannustamme yrityksiä kansainvälisille ja eurooppalaisille markkinoille. Päivän puhujina ovat mm. Tilaisuuden vetäjänä toimii toimittaja, vastaava tuottaja Tapio Nurminen. |
Moduuli II:
|
Moduuli III:
|
Moduuli IV:
|
Ohjelman sisällöstä vastaa johtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari Päivi Pohjanheimo. Ohjelman käytännön toteutusta hoitaa tapahtumatuottaja Karoliina Korhonen.
YHTEISTYÖSSÄ:
Ohjelmaan sisältyy:
- Teams-ennakkotapaaminen tiistaina 30.1.2024 klo 15.30-17.00, jossa kuulet ohjelman sisällöstä ja tutustut ohjelman osallistujiin sekä Howspace-työtilaan.
- Ohjelmassa mainitut seminaarit kahvi- ja lounastarjoiluineen.
Osallistumismaksut: Kauppakamareiden jäsenyritysten osallistujille 2150 € + alv. 24 %, normaalihinta 2600 € + alv. 24 %. Teemme mielellämme pakettitarjouksen, mikäli yrityksestäsi tulee useampia osallistujia ohjelmaan. Huomioithan, että paikkoja on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Maksu- ja peruutusehdot: Laskutamme ohjelman osallistumismaksun ohjelman alkaessa. Kuluton peruutus on mahdollinen viimeistään 7 vuorokautta ennen ohjelman ensimmäistä seminaaria. Myöhäisemmästä peruutuksesta veloitetaan 50 % osallistumismaksusta. Paikan voi tarvittaessa siirtää toiselle osallistujalle.
Seuraamme tapahtumiemme hiilijalanjälkeä: Keskuskauppakamarin Ilmastositoumuksen mukaisesti olemme sitoutuneet tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Seuraamme tapahtumiemme hiilijalanjälkeä, pyrimme vähentämään päästöjä ja kompensoimme tapahtumasta aiheutuneet päästöt. Tämän vuoksi kysymme sinulta ilmoittautumisen yhteydessä, kuinka saavut tapahtumaan. Autathan meitä tekemään hiilijalanjäljestä mahdollisimman pienen käyttämällä mahdollisuuksien mukaan julkisia liikennevälineitä.
Maailma tarvitsee suomalaisten yritysten osaamista!
Lue Keskuskauppakamarin entisen kansainvälisten asioiden johtajan Lenita Toivakan blogi tästä.
#kansainvälisenkasvunohjelma
Ensimmäiseen ohjelmaan vuonna 2022 osallistuneet kokivat kokonaisuuden hyödylliseksi ja antoivat ohjelmalle arvosanan 4/5.
Palautetta osallistuneilta:
”Inspiroivat puheenvuorot kovan luokan puhujilta yhdistettynä Suureen vientipäivään oli loistava kokonaisuus”
”Ajatuksia herättäviä puheenvuoroja”
”Sain paljon tietoa”
Tutustu myös muihin Keskuskauppakamarin järjestämiin yritysjohdon ohjelmiin tästä. |