Uusimmat
Korkeat kustannukset piinaavat suomalaisia vientiyrityksiä. Jopa puolet vientiyrityksistä kertoo kohonneiden kustannusten heikentävän vientinäkymiä, selviää Kauppakamarien vientijohtajakyselystä. Taantuva maailmantalous ja heikentynyt kysyntä ovat nousseet jopa Venäjän sodasta johtuvien pakotteiden vaikutuksia korkeammalla vientinäkymiä heikentävinä tekijöinä. Geopoliittinen epävarmuus koettelee vientiyrityksiä edelleen ja vastanneista peräti 95 prosenttia kertoo geopoliittisen epävarmuuden vaikuttavan yrityksen kannattavuuteen jollain tapaa.
Kauppakamarien tuore vientijohtajakysely osoittaa kasvaneiden kustannusten ja maailmantalouden tilan olevan nyt suurimpia vientinäkymiä heikentäviä tekijöitä. Peräti 50 prosenttia kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo kohonneiden kustannusten heikentävän vientinäkymiä. 48 prosenttia vastasi taantuvan maailmantalouden ja 46 prosenttia heikentyneen kysynnän heikentävän vientinäkymiä. Yritykset saivat valita kyselyssä kolme tärkeintä vientinäkymiä heikentävää tekijää.
Taantuva maailmantalous ja heikentynyt kysyntä ovat nousseet jopa Venäjän sodan tai siitä johtuvien pakotteiden vaikutuksia korkeammalla vientinäkymiä heikentävinä tekijöinä. Vielä elokuussa vientijohtajille suunnatussa kyselyssä vientinäkymiä heikensivät yritysten vastausten mukaan eniten Venäjän sota ja pakotteet, logistiset häiriöt sekä raaka-aineiden saatavuus.
”Tulevasta vuodesta on tulossa vientiyrityksille vaikea. Kohonneet kustannukset ja maailmantalouden tila ovat nyt selvästi vientiyritysten merkittävimmät haasteet. Suomalaisten yritysten globaalista kilpailukyvystä on huolehdittava. Yritykset kaipaavat pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta. Kasvuhaluiset yritykset työllistävät, investoivat ja kansainvälistyvät”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.
Yritykset varautuneet geopoliittinen epävarmuuden tuomiin riskeihin
Geopoliittinen epävarmuus ja siitä johtuvat häiriöt ovat edelleen yrityksien toimintaa merkittävästi hankaloittavia tekijöitä. 95 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi niiden vaikuttavan yrityksen kannattavuuteen merkittävästi, jonkin verran tai hieman.
Kyselyn mukaan yritykset ovat varautuneet geopoliittisiin riskeihin muun muassa uudelleenarvioimalla ja monipuolistamalla arvo- ja toimitusketjuja, kasvattamalla varastoja, lisäämällä poliittisten riskien arviointia yritykselle tärkeillä markkinoilla ja vahvistamalla tietoturvallisuutta. Myös Kiina-riippuvuutta on pyritty vähentämään kaikissa toiminnoissa ja kriittisillä toimialoilla.
Vaikka kustannusten nousu ja taantuva maailmantalous heikentävät vientiä, ovat yritysten arviot ensi vuodesta vielä positiiviset. Kyselyyn vastanneista 54 prosenttia arvioin viennin kasvavan jonkin verran tai merkittävästi vuoden 2023 aikana verrattuna vuoteen 2022. Yrityksistä 20 prosenttia arvioi viennin puolestaan laskevan jonkin verran tai merkittävästi. Positiiviset arviot ovat kuitenkin laskeneet selvästi viime syksystä, jolloin Vaikka 73 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan vuonna 2022.
Energiamurros näkyy jo nyt suomalaisen osaamisen kasvaneena kysyntänä
Vientinäkymiä tulevana vuonna vahvistaviksi asioiksi nähtiin uudet kilpailukykyiset tuotteet, tuotteiden jatkuva kehitys, energiamurros ja vihreä siirtymä sekä investoinnit uusiin alueisiin. Vapaissa vastauksissa korostui suomalaisen osaamisen kysyntä erityisesti energiateollisuuden murroksessa ja vihreässä siirtymässä.
Toivakan mukaan suomalaiselle osaamiselle ja teknologioille on avautumassa kysyntäpiikki globaalin energiakriisin myötävaikutuksesta.
”Käynnissä oleva historiallinen energiakriisi tulee vauhdittamaan vihreää siirtymää ja irtautumista fossiilisista energialähteistä. Vihreä siirtymä tulee luomaan valtavan investointikysynnän, johon vastaamiseksi suomalaisille vientiyrityksille on annettava kaikki mahdolliset työkalut”, sanoo Toivakka.
Kauppakamarien vientiyritysten johtajille suunnattu kysely tehtiin 14.–16.11.2022. Kyselyyn vastasi 123 yritystä. Vastanneet yritykset olivat merkittäviä vientiä harjoittavia työnantajayrityksiä eri puolilta Suomea.