Blogi 1.9.2020
Ansiomerkkiuutiset
Onko työntekijän palkitseminen syksyllä ajankohtaista yrityksessäsi? Ansiomerkki on kiitoksen ele tehdystä työstä. Merkin kanssa yhtä tärkeää on kiittää ja huomioida työntekijää erityisellä tavalla.
Monet yritykset luovuttavat ansiomerkkejä työntekijöille perinteisesti yrityksen juhlan yhteydessä. Merkin luovutuksen voi järjestää myös muuten, jos tilaisuuksia ei poikkeusaikoina järjestetä tai halutaan muistaa työntekijää omassa työympäristössä. Erityisyys syntyy hetken tunnelmasta!
Ansiomerkin voi luovuttaa työpisteellä, yhteisessä kahvihetkessä, osana etäkokousta tai vaikka etäyhteyksinkin toteutettavaa työhyvinvointipäivää. Viikkopalaverissa tai muissa arkisissa palavereissa voi nostaa esille, että työntekijälle on haettu merkkiä. Tärkeintä merkin annossa on tunnustuksen antaminen, kiittäminen ja huomiointi.
Jos merkin pystyy luovuttamaan henkilökohtaisesti, voidaan luovutustilaisuus videoida tai lähettää etäyhteydellä koko työyhteisön katsottavaksi, jotta kaikki pääsevät osaksi tätä hienoa hetkeä.
Kun henkilökohtainen luovutus ei ole mahdollista ja kaikki osallistuvat hetkeen etäyhteyksin, voi merkin antaja pitää puheen ja samalla esitellä ansiomerkin. Merkin saajalle voi esimerkiksi toimittaa kukkalähetyksen kotiin ja luovuttaa merkin, kun se taas on mahdollista.
Miten teidän yrityksenne toteuttaa ansiomerkin luovutuksen poikkeusaikoina? Kuulemme ja keskustelemme mielellämme pohdinnoista! Ota yhteyttä.
Ansiomerkillä voi muistaa työkaveria pitkästä työurasta tai hyvistä suorituksista
Keskuskauppakamarin ansiomerkki on yli 90-vuotinen perinne pitkästä työurasta tai hyvistä työsuorituksista palkitsemiseen.
Keskuskauppakamarin vuosimerkki on eniten haettu ja monille tuttu palkitsemisen tapa. Elämäntyömerkki on mahdollisuus kunnioittaa työuraa, joka on kertynyt useamman eri työnantajan palveluksessa. Rautaista ansiomerkkiä myönnetään erityisen merkittävistä teoista yrityksen hyväksi esimerkiksi katastrofitilanteessa esimerkillinen toiminta. Merkin erityispiirteiden takia hakemuksessa kysytään yksilöidyt perusteet.
Ilman palvelusvuosiedellytyksiä on työntekijöitä mahdollista palkita ansiomerkkiperheen uusimmalla tulokkaalla, Vuoden työntekijä -merkillä. Merkki on tapa palkita hyvistä työsuorituksista tai projektin onnistuneen läpiviennin kunnioitukseksi.
Ansiomerkkitoimitukseen kuuluvaa pienoismerkkiä voi käyttää arjessa ja työasussa.
Merkit esitelty uudistuneessa verkkopalvelussa ansiomerkit.fi, jossa voi tutustua niin merkkeihin kuin myöntämisperusteisiin.
Huomioi työntekijää erityisellä tavalla – hae ansiomerkkiä!