Asiakastarinat

Espoolaisen, vuonna 1987 perustetun MTB-Siivouspalvelu Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Nea Backström on ollut mukana kestävyysverkostossa alusta lähtien. Noin seitsemän miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys työllistää lähes 200 henkilöä.
”Vastuullisuus on tällä toimialalla entistä tärkeämpi kilpailuvaltti ja samalla laatutekijä. Meillä on ollut ympäristöjärjestelmä käytössä jo kymmenen vuotta, ja panostamme myös sosiaaliseen vastuuseen. Tavoitteemme on olla alan paras työpaikka Suomessa ja samalla Euroopan kärkeä”, Backström toteaa.
Kestävyysverkoston keskeisin hyöty on hänen mukaansa se, että monimutkainen ja paperinmakuinen pykäläbyrokratia kääntyy siellä konkretiaksi. Samalla avautuvat työläiden raportointivaatimusten taustalla olevat tavoitteet ja keinot, joilla vastuullisuus saadaan osaksi yrityksen arkea.
”On ollut helpottavaa huomata, että samojen asioiden parissa painiskelevat myös isommat yritykset. Se mikä näyttää hyvältä paperilla, ei aina toimikaan käytännössä”, Backström lisää.
Hän rohkaiseekin vastuullisuusvelvoitteiden ja hiilijalanjälkilaskelmien parissa pakertavia rohkeasti mukaan.
”Yhteisissä verkostotapaamisissa kuulee hyviä käytäntöjä. Niiden myötä asiat kirkastuvat huomattavasti paremmin kuin pelkkien asiantuntijaluentojen tai nettihakujen pohjalta. Lisäksi neuvoja ja vinkkejä voi kysellä verkostokollegoilta myös verkostotapaamisten ulkopuolella”, Backström lisää.