Uusimmat
Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain 3 ja 21 §:n sekä kaupparekisterilain 20 §:n muuttamisesta (HE 81/2024 vp). Lausuntonaan Keskuskauppakamari esittää kunnioittavasti seuraavan.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi liiketoimintakiellosta annettua lakia ja kaupparekisterilakia. Liiketoimintakieltoa määrättäessä voitaisiin kokonaisarvioinnissa huomioon ottaa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa (ETA-valtio) henkilölle määrätty kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan samoin kuin henkilön syyllistyminen liiketoiminnassa edellä tarkoitetussa valtiossa rikolliseen menettelyyn. Lisäksi säädettäisiin liiketoimintakieltoa koskevasta tietojenvaihdosta. Esitys liittyy yhtiöoikeutta koskevaan direktiiviin tehdyn muutoksen täytäntöönpanoon.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi selvennettäväksi kaupparekisterilaissa Finanssivalvonnan kuulemisesta säädettyä.
Keskuskauppakamari kannattaa hallituksen esitystä. Kyse ei olisi itsenäisestä liiketoimintakiellon määräämisperusteesta, vaan mahdollisuudesta ottaa toisessa ETA-valtiossa määrätty liiketoimintakielto tai syyllistyminen rikolliseen menettelyyn liiketoiminnassa huomioon liiketoimintakiellon määräämisen kokonaisharkinnassa. Samalla tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä kehitetään. Ehdotettu sääntely on omiaan edistämään tasapuolisia kilpailuedellytyksiä ja vähentämään väärinkäytösten riskejä jäsenvaltioiden rajat ylittävässä liiketoiminnassa. Yritysten ja yrittäjien oikeusturvan kannalta on kuitenkin tärkeää, että kokonaisarviointi perustuu riittävän kattavaan selvitykseen toisessa ETA-valtiossa määrätystä liiketoimintakiellosta tai annetusta rikostuomiosta.