Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholihuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

Viite: Hankkeen VM114:00/2020 lausunto

Valtiovarainministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta. Keskuskauppakamari esittää lausuntonaan kunnioittaen seuraavaa.

Esityksessä ehdotetaan alkoholiveroon korotusta vuoden 2021 alusta. Veronkorotuksen ehdotetaan kohdistettavan kaikkiin juomaryhmiin yhtä suurena suhteessa juoman sisältämään alkoholiin. Keskimäärin alkoholijuomien valmisteveron veronkorotus olisi noin 5 prosenttia. Lisäksi vähän alkoholia sisältävän oluen ja etyylialkoholi-veroluokan verotasoihin ehdotetaan muita juomaryhmiä suurempia korotuksia. Ehdotus lieventäisi sitä epäkohtaa, että alkoholittomista juomista perittävä virvoitusjuomavero on nykyisin korkeampi kuin vähän alkoholia sisältävän oluen tai etyylialkoholipohjaisen juoman alkoholivero litraa kohden laskettuna.

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan alkoholin hinnannoususta johtuva kotimaisen kysynnän lasku saattaa vähentää kotimaisten valmistajien tuotannon määrää ja vaikuttaa matkailu- ja ravintola-alan sekä kaupan alan toimintaan. Koska veronkorotuksesta johtuva hintamuutos on kuitenkin suhteellisen pieni, vaikutusten elinkeinotoimintaan odotetaan hallituksen esitysluonnoksessa jäävän rajallisiksi. Lisäksi alkoholijuomien hinnannousu voi johtaa kotimaisen myynnin korvautumiseen matkustajatuonnilla.

Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan veronkorotuksia tulisi kohdistaa mieluummin haittaveroihin kuin tuloveroihin. Keskuskauppakamari toteaa kuitenkin, että Suomen alkoholiverotuksen taso on jo nyt korkeampi kuin muissa EU:n jäsenvaltioissa. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että veronkorotusten vaikutusta etenkin kotimaisen myynnin korvautumiseen matkustajatuonnilla seurataan, ja tarvittaessa tehdään toisensuuntaisia toimenpiteitä kotimaisten toimijoiden toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Kategoriat:Verotus