Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Asia: VN/13847/2020

Keskuskauppamari ja kauppakamarit kiittävät mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännösten muuttamisesta.

Suomen ulkomaankaupasta kulki vuosien 2018–2019 välisenä aikana 84 prosenttia meriteitse. Samaisena ajanjaksona lastialusten osuus väylämaksutuotoista oli 67,8–68 prosenttia. Huolimatta siitä, että kuljetusmäärien suhteen tarkasteltuna väylämaksun merkitys kuljetuskustannuksille on vähäinen lain perustelujen mukaan, Keskuskauppamari ja kauppakamarit haluavat nostaa esille, että suomalaiset vientiyritykset ovat takamatkalla kilpailijamaihin verrattuna logististen kustannusten osalta. Väylämaksu nostaa entisestään vientiyritysten kustannuksia.

Lain perustelujen kohdassa 9 todetaan, että esityksellä pyritään tukemaan merenkulkuelinkeinoa COVID-19 tartuntaepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa. Keskuskauppakamari ja kauppakamarit haluavat tuoda esille tässä yhteydessä, että väylämaksu on varustamoille läpimenokustannus, jonka maksaa viime kädessä ulkomaankauppaa käyvä yritys. Väylämaksuilla heikennetään suomalaisten yritysten logistista kilpailukykyä.

Nykyinen väylämaksujärjestelmä on monimutkainen ja kohtelee eri tyypin aluksia hyvin eri tavalla. Suomen kilpailukyvyn etu on, että meillä on käytössä järjestelmä, joka kohtelee aluksia tasapuolisesti, riippumatta aluksen tyypistä, lipusta tai käyntimääristä. Muihin maihin nähden Suomen väylämaksujärjestelmän tulee olla ennustettava ja tasapuolinen, niin että sen avulla edistetään suomalaisten yritysten ulkomaankaupan toimintaedellytyksiä.

Keskuskauppakamari ja kauppakamarit toteavat, että väylämaksujen osalta tarvitaan pysyvä ratkaisu antamaan varmuutta suomalaisille vientimarkkinoilla toimille yrityksille ja lisäämään suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä. Lain perusteluissa todetaan vuoden 2021 valtion talousarvioesitykseen 48,1 miljoonan euron kertymää väylämaksuista. Keskuskauppakamari ja kauppakamarit toteavat, valtion omistamat ja hallinnoimat meriväylät ovat osa valtion perusinfrastruktuuria ja niihin liittyvät kustannukset tulee kattaa valtion budjetista sen sijaan että yritykset maksavat perusväylänpidosta osana logistiikkakustannuksiaan.

Keskuskauppakamari ja kauppakamarit esittävät, että väylämaksusta tulisi luopua pysyvästi kokonaan edellä mainittujen syiden takia ja ne tulisi kattaa valtion budjetista.

Kategoriat:Liikenne, Päivi Wood