Valtioneuvoston periaatepäätös logistiikan digitalisaatiosta

Asia:  LVM035:00/2019

Keskuskauppakamari ja kauppakamarit kiittävät mahdollisuudesta lausua Valtioneuvoston periaatepäätökseen logistiikan digitalisaatiosta. Kauppakamarien näkemyksen mukaan periaatepäätösluonnos on erittäin tervetullut, datatalouden ja digitalisaation hyödyntäminen liikenteessä ja logistiikassa on tervetullutta niin uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseksi kuin liikenteen vähähiilistämiseksi.

Kauppakamarit kuitenkin toivovat, että periaatepäätöksen jatkotyössä keskitytään tiukemmin siihen, mitä konkreettisia toimia logistiikan digitalisaation edistämiseksi voidaan tehdä. Tämän osalta periaatepäätöksen jatkotyössä tulisi tuoda enemmän esille konkreettisia toimia liikennealan kestävän kasvun ohjelman tukemiseksi ja toiseksi sitä mitä toimia tarvitaan liikennealan pk-yritysten mukaan saamiseksi kehitykseen. Digitalisaation osalta on käynnissä murrosvaihe, ja logistiikan digitalisaation mittakaavaedut saavutetaan vasta kun suurin osa yrityksissä on aidosti mukana kehityksessä. Todettakoon, että lähilogistiikkaa tulisi myös käsitellä osana periaatepäätöstä.

Periaatepäätösluonnoksessa tuodaan esille tarve rakentaa laadukas tietopohja. Kauppakamarit jakavat näkemyksen siitä, että digitalisaatio tuo monia mahdollisuuksia logistiikkasektorille. Kauppakamarien näkemyksen mukaan erityisen tärkeää on, että luonnoksen toimenpideosiossa tuotaisiin tarkemmin esille, mitkä olisivat ne toimintamallit, joiden avulla tätä tavoitetta voitaisiin edistää huomioiden erikokoisten yritysten valmiudet ja mahdollisuudet. Periaatepäätöksen jatkotyössä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten markkinaehtoisuutta voitaisiin edistää niin että myös pienet yritykset pystyvät hyödyntämään digitalisaation mukanaan tuomat hyödyt. Tähän liittyen olisi syytä selvittää mitä todellisia esteitä pienet ja keskisuuret yritykset kokevat ja miten näitä esteitä voitaisiin poistaa. Periaatepääteluonnoksessa jatkotyössä tulisi kiinnittää huomiota siihen, ettei digitalisaation myötä synnytetä uutta kerrosta hallinnollista taakkaa ja kohtuuttomia kustannuksia yrityksille, joka osaltaan vaikeuttaisi yritysten siirtymää kohti digitalisoituja toimintatapoja.

Periaatepäätösluonnoksen keskeisissä tavoitteissa mainitaan kansalaisten ja yritysten mahdollisuudet vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä. Kauppakamarit uskovat, että logististen ketjujen vastuullisuus ja ilmastovaikutusten arviointi on yrityksille kilpailuetu. Erityisesti Pk-yritysten osalta on kuitenkin huomioitava, että ilmastovaikutusten laskenta ja arviointi vaati resursseja. Periaatepäätösluonnoksessa mainitaan, että on kehitettävä kansainvälisesti hyväksytty laskentatapa hiilijalanjäljen seurantaan. Yhdenmukaisuus on erittäin tärkeää vertailtavan tiedon saamiseksi. Kauppakamarit pyytävät, että jatkotyössä tuodaan esille, mitä konkreettisia toimia tämän osalta tullaan tekemään. On erityisen tärkeää huomioida, että kansainväliset standardit muodostavat pohjan sille, että tietoja voidaan mitata ja vertailla.

Kauppakamareiden näkemyksen mukaan periaatepäätöksessä tulisi paneutua tarkemmin logistiikan digitalisaatioon olennaisesti liittyvään paikkatietoon. Ajantasaisen tiedon merkitystä väyläverkon kunnosta on tuotu esille periaatepäätösluonnoksessa. Kauppakamarit toivovat, että tähän kiinnitetään vahvasti huomiota jatkotyössä. Tällä on suuri merkitys valtion väyläomaisuuden hoidossa sekä siinä, miten kuljetusten tehokkuutta, ympäristöystävällisyyttä ja sujuvuutta pystytään kehittämään. Ajantasaisen tiedon väyläverkon kunnon osalta tulisi olla kaikkien saatavilla. Kerättyä tietoa liikennemääristä, painoista jne. voidaan myös hyödyntää infrainvestoinneista päätettäessä.

Ajantasainen tieto tulisi olla kaikkien toimijoiden käytössä, mutta on tärkeää erottaa mikä tieto on tarpeellista ja mikä ei. Periaatepäätösluonnoksessa tuodaan esimerkiksi esille VAK-kuljetusten tietojen parempi hyödyntäminen. Kauppakamareiden näkemyksen mukaan luonnoksessa on syytä huomioida myös tiettyjen kuljetusten turvallisuus- ja sensitiivisyysnäkökohdat. Erikoiskuljetusten osalta digitalisaation avulla voitaisiin helpottaa olemassa olevia lupaprosesseja.

Kategoriat:Liikenne, Digitalisaatio