Anne Vanhala Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntijaksi 

Anne Vanhala (Kuva: Linda Varoma/Wärkstan).

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntijaksi on nimitetty Bonfide Oy:n yritysjohdon strateginen neuvonantaja Anne Vanhala. Vanhala aloittaa työt Keskuskauppakamarissa huhtikuun aikana. 

Anne Vanhala toimii tällä hetkellä yrittäjänä ja yritysjohdon strategisena neuvonantajana vastuullisuuskysymyksissä Bonfide Oy:ssä. Vanhala on aiemmin toiminut liikejuridiikan tehtävissä asianajotoimistossa ja tilintarkastusyhteisössä. Hän on julkaissut yhdessä yrittäjäkollegoiden kanssa yritysvastuun käsikirjan ”Menesty yritysvastuulla” ja hän on mukana keväällä 2022 julkaistavassa teoksessa ”Yritysvastuu & oikeus”. Hän toimii Yritysvastuuoikeuden yhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana. 

Koulutukseltaan Vanhala on oikeustieteen kandidaatti ja hän on suorittanut liiketoimintajohtamisen maisterintutkinnon (MBA).  

“Vanhalan tausta liikejuridiikan parissa sekä yrittäjänä tuovat Keskuskauppakamarille paljon arvokasta ymmärrystä vastuullisuuden viemisestä osaksi yritysten arkea. Olen todella iloinen päästessäni kehittämään vastuullisuuspalveluitamme yhdessä Vanhalan kanssa” sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuudesta ja yritysten itsesääntelystä vastaava johtaja Stina Wikberg

 ”Yritysvastuussa eletään selkeää murroskautta, jossa suunta on puheista tekoihin ja mitattaviin tuloksiin. Lisäksi kehittyvä vastuullisuussääntely nostaa entisestään yritysvastuun tärkeyttä muun muassa yritysten ylimmän johdon agendalla. Olen innoissani uudesta tehtävästäni ja tulevasta yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa vastuullisuusteemojen merkeissä!” Vanhala sanoo.  

Vanhala aloittaa vastuullisuusasiantuntijana Keskuskauppakamarissa 20.4.2022.  

Lisätietoja: 

Stina Wikberg, 040 342 4781 
Anne Vanhala, 050 339 1625 

Kategoriat:Vastuullisuus, Stina Wikberg, Anne Vanhala