Keskuskauppakamari: Hienoa, että metsäkatoasetuksesta syntyi sopu – prosessi oli silti ala-arvoinen 

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Jussi Hakanen. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Jussi Hakanen. Kuva: Liisa Takala.

EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen alkamista saatiin vihdoin varmuus, kun Euroopan parlamentin muutosehdotusten aiheuttama hidaste nuijittiin tänään päätökseen. Asetusta aletaan soveltaa vuoden kuluttua, koska parlamentti tänään hyväksyi aiemmin komission, neuvoston ja parlamentin sopiman vuoden lisäajan asetuksen soveltamiselle.  Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Jussi Hakanen on tyytyväinen, että asia saatiin päätökseen, vaikka prosessi olikin ala-arvoinen yritysten kannalta. 

”Kuukausi sitten yritykset eivät tienneet, minkä sisältöisenä asetusta aletaan soveltaa ja milloin. Yritykset olivat tehneet jo valmisteluja asetusta varten, mutta sitten parlamentti veti muutosehdotuksellaan maton niiden jalkojen alta ja heitti epävarmuuteen”, Hakanen sanoo. 

Marraskuun puolivälissä, vain puolitoista kuukautta ennen asetuksen alkuperäistä soveltamisen alkua, Euroopan parlamentin odotettiin hyväksyvän vuoden lisäaika, jonka tarpeesta oli yksimielisyys komission, neuvoston ja parlamentin kesken. Sen sijaan parlamentti vaatikin myös asetuksen sisällön muuttamista. 

”Näin myöhään tehty vuoden lykkäys eli lisäaikakin on myös huono asia ennustettavuuden kannalta. Yritysten saaman puutteellisen ja myöhässä tulleen ohjeistuksen takia se oli kuitenkin monelle yritykselle tarpeellinen”, Hakanen sanoo. 

Hakasen mukaan yritykset ansaitsevat ja tarvitsevat ennakoitavuutta ja sujuvuutta sääntelyyn, ei sätkimistä sinne tänne. Ohjeistuksen pitää olla selkeää ja ajoissa saatavilla. 

”Metsäkatoasetus on prosessina ollut kohtuuton ja ala-arvoinen yrityksiä kohtaan. Etenkin pienemmät yritykset eivät voi jatkuvasti muuttaa toimintojaan ja varautua eri skenaarioihin vaan tarvitsevat selkeää ja sujuvaa sääntelyä”, Hakanen sanoo. 

Hakasen mukaan onkin toivottavaa, että metsäkatoasetuksen virheistä otetaan oppia ja jatkossa yritykset saisivat selkeitä ja hyvissä ajoin annettuja ohjeita, eivätkä viimehetken veivauksia. 

Tänään parlamentin hyväksymä ehdotus tarvitsee vielä neuvoston vahvistuksen. On odotettavaa, että neuvosto hyväksyy ehdotuksen ja vuoden lisäaika toteutuu. 

Jussi Hakanen

Vastuullisuusasiantuntija

050 517 4388

Kategoriat:EU, Vastuullisuus, Jussi Hakanen