Keskuskauppakamari: Nyt kaivataan ennakkoluulottomia, uusia ja nopeita toimia viennin vauhdittamiseksi USA:n uudistuville markkinoille

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Pasi Murto

Koronan runtelemat USA:n markkinat ovat yhä Suomen tärkeimpiä päävientimarkkinoita, joiden uskotaan taas kohta kasvavan vauhdilla. Tuleva presidentti Joe Biden käynnistää maassa merkittäviä yhteiskunnan infrastruktuuriuudistuksia ja vauhdittaa vihreää taloutta, mikä avaa Suomen viennille aivan uusia markkinoita, muistuttaa USA:n elvytystoimiin perehtynyt Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Hänen mukaansa nyt kaivataan ennakkoluulottomia, nopeita ja uusiakin toimia viennin vauhdittamiseksi USA:n uudistuville markkinoille.

Keskuskauppakamarin kumppanina USA:ssa toimiva, globaalin Finncham -verkoston toimija, Suomalais-amerikkalainen kauppakamari, FACC käynnistää uuden virtuaalisen, Virtual Bridge Market Entry -vienninedistämisohjelman Yhdysvaltoihin tukeakseen suomalaisia yrityksiä Covid-19 aikana. Vuoren mukaan tämä aloite tulee juuri oikeaan aikaan ja täydentää loistavasti julkisia Team Finland- palveluita USA:ssa.

”Meidän tehtävämme on parhaalla mahdollisella tavalla tukea ja auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään Yhdysvalloissa”, toteaa Suomalais-amerikkalaisen kauppakamarin, FACC:n puheenjohtaja Kati Kaivonen.

Koronan vuoksi muuttunut toimintaympäristö ja viennin pelisäännöt ovat kaikille samat. Kaivosen mukaan maiden tapa reagoida ja yritysten kyky muuntautua uuteen tilanteeseen erottaa voittajat häviäjistä. FACC:n Virtual Bridge Market Entry -ohjelma on kauppakamarin panos suomalaisen viennin tukemiseen näinä vaikeina aikoina.

”Haluamme auttaa suomalaisyrityksiä ymmärtämään paremmin markkinaa ja löytämään oikeita kumppaneita markkinoille pääsemisen varmistamiseksi”, sanoo Kaivonen.

Kaivosen mukaan FACC Virtual Bridge Market Entry – ohjelma antaa relevantteja työkaluja, tärkeää tietoa ja hyödyllisiä kontakteja Yhdysvaltojen markkinaan ponnistaville yrityksille.

Viikon kestävä Virtual Bridge -ohjelma käynnistyy helmikuussa 2021.Ohjelman kick-off on kuitenkin jo 8.-9.12.2020. Tilaisuuden avaajina ovat ministeri Ville Skinnari ja Suomen USA:n suurlähettiläs Mikko Hautala ja puhujina nimekäs asiantuntijakaarti suomalaisista yrityksistä sekä amerikkalaisia yritysasiantuntijoita. Ohjelmassa yhteistyökumppaneina toimivat USA:ssa Suomen suurlähetystö, New Yorkin ja Los Angelesin konsulaatit sekä Suomessa Keskuskauppakamari, kauppakamarit ja Business Finland.

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuoren mukaan Suomen vientiponnisteluissa kaivataan jatkossakin uusia ja ennakkoluulottomia avauksia ja hankkeita.

”Vienninedistäminen ei voi enää rakentua vain perinteisten julkisten palveluiden ja valtion tukien varaan”, muistuttaa Vuori.

Suomalais-amerikkalainen kauppakamari FACC on vuonna 1948 perustettu itsenäinen, poliittisesti riippumaton ja voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää Suomen ja Yhdysvaltain välisiä kauppasuhteita. FACC auttaa suomalaisia yrityksiä verkostoitumaan Yhdysvalloissa paikallisten toimijoiden kanssa ja konsultoi yrityksiä erilaisissa ulkomaankauppaan liittyvissä kysymyksissä. Se toimii kumppanina Keskuskauppakamarin globaalissa Finncham-verkostossa.

Kategoriat:Timo Vuori