Keskuskauppakamari: Työnantaja – perehdytä kesätyöntekijät ennen lomiasi

Monet vakituiset työntekijät jäävät juhannuksesta lomille. Kun työnantaja muistaa perehdyttää uudet kesätyöntekijät ennen lomiaan, auttaa se työntekijöitä sitoutumaan työhönsä. Onnistunut perehdytys on avainasemassa myös työtyytyväisyyden kannalta, muistuttaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen.  

Perehdyttäminen auttaa työntekijää omaksumaan työtehtävät nopeammin, edistää tyytyväisyyttä ja sitä myöten työn tuottavuutta.  

”Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen askel työelämään ja monet perusasiat saattavat olla kesätyöntekijöille vielä uusia. Huolellinen perehdytys on tärkeä osa työntekijän arvostusta”, Horttanainen sanoo. 

Horttanaisen mukaan hyvä työnantajamielikuva on yritykselle bränditeko myös tulevia rekrytointeja varten. Yksittäisten työtehtävien sijaan työnantajan kannattaa tarjota laajempi kuva organisaatiosta, jotta henkilö ymmärtää työnsä merkityksen kokonaisuuden kannalta. 

Perehdyttämissuunnitelman lisäksi on tärkeää keskustella kesätyöntekijöiden kanssa myös työsuhteen aikana ja myös työsuhteen päättyessä. 

“Olen huomannut, että kun nuori nähdään tasavertaisena työyhteisön jäsenenä, se antaa hyvät eväät työelämään. Yksin ei tarvitse jättää, mutta itsenäinen työntekijä voi saada onnistuneella perehdyttämisellä hyvät työelämävalmiudet tulevaisuuteen”, Horttanainen sanoo. 

Uuden työntekijän myötä yritykset voivat myös itse kehittää toimintatapojaan.  

“Nuorissa on valtavasti potentiaalia. Alle 3 kuukautta talossa ollut työntekijä on vielä kykeneväinen katsomaan asioita uusin silmin. Se on jokaiselle yrityksille ja organisaatioille uusi mahdollisuus. Pidänkin loppukeskustelua vähintään yhtä tärkeänä ja ehkä organisaation kannalta vielä tärkeämpänä kuin itse perehdyttämistä”, Horttanainen sanoo. 

Kategoriat:Työelämä, Anne Horttanainen