Keskustelu hallituksen työllisyystoimista käy kiivaana. Näin kuuluu ollakin, sillä työllisyys pelaa tärkeää roolia Suomen julkisen talouden hoitamisessa pitkällä aikavälillä, kirjoittaa Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki.
Numeeriset ja tarkat työllisyystavoitteet ovat olleet muodissa viimeisten hallitusten ohjelmissa. Pääministeri Juha Sipilän hallitus asetti tavoitteekseen 72 prosentin työllisyysasteen, jota tuolloin pidettiin kunnianhimoisena.
Hallituksen alkumetreillä ja kauemminkin monet asiantuntijat, itseni mukaan lukien, suhtautuivat skeptisesti tavoitteen saavuttamisen mahdollisuuteen. On syytä muistaa, että vuoden 2015 toukokuussa, jolloin Sipilän hallitus nimettiin tehtäväänsä, työllisyysasteen trendi oli alle 68 prosenttia.
Edellinen hallitus kuitenkin saavutti tavoitteensa kirkkaasti. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan karkeasti puolet työllisyyden kasvusta oli seurausta hallituksen toimista ja toinen puolisko muista syistä, kuten vientikysynnän piristymisestä.
On tosin lisäksi huomautettava, että esimerkiksi kilpailukykysopimus oli suurimmaksi osaksi suhdanneluontoinen ja siis väliaikaisesti vaikuttava toimenpide eikä rakenteellinen eli pysyvä toimi. Näin ollen myöskään Sipilän hallituksen työllisyyttä kohottavat toimet eivät kaikki olleet pysyväisluonteisia.
Mikäli Sipilän hallitus ei olisi yltänyt työllisyystavoitteeseensa, olisi se saanut ja myös ansainnut kovaa kritiikkiä sekä politiikan kommentaattoreilta että oppositiolta.
Myös tuoreeltaan nimetty pääministeri Antti Rinteen hallitus asetti itselleen monia tavoitteita, joista yksi oli 75 prosentin työllisyystavoite.
Niin edellisen hallituksen kuin istuvankin motivaatio työllisyyden lisäämiselle liittyy Suomen pitkän aikavälin haasteisiin. Vanhusväestön määrä kasvaa, työikäisen väestön osuus kutistuu ja syntyvyyskin on alenemaan päin. Tarvitaan enemmän työllisiä ja vähemmän työttömiä, jotta nykyiset ja tulevat tulonsiirrot saadaan kestävällä tavalla rahoitettua.
Rinteen hallituksen tavoite oli luonteva seuraus sille, että kaikki eduskuntapuolueet näkyvästi vaalien alla tähän tavoitteeseen sitoutuivat. Tavoite itsessään on siis laajalti hyväksytty, vaikka keinoista puolueet ovatkin erimielisiä. Tavoitteen saavuttaminen vaatisi runsasta 60 000 lisätyöllistä.
Sipilän hallituksen toimet liian aikaisin tuominneet saivat pitkän nenän. Nytkään ei pidä tuomita istuvaa hallitusta ennenaikaisesti. Annetaan Rinteen hallitukselle ja hallitusta hyvin lähellä oleville työmarkkinajärjestöille aito mahdollisuus – nyt on näytön paikka.
Samalla muistetaan se, mitä puolueet eduskuntavaalien alla lupasivat ja mitä hallitus hallitusohjelmassaan sanailee.
Hallitusohjelmaa kirjoitettaessa on ollut tiedossa, että kansainvälinen suhdanne saattaa viiletä. On myös tiedetty, että kilpailukykysopimuksen positiivinen vaikutus hälvenee ajan kuluessa. Näiden tekijöiden taakse hallitus ei voi mennä, mikäli työllisyystavoite ei täyty.
Kaikki valta ja mahdollisuudet ovat toistaiseksi hallituksen omissa käsissä.
Hallituksen tehtävänä on tehdä riittävästi toimenpiteitä, mieluummin liikaa kuin liian vähän, jotta työllisyystavoite saavutetaan unohtamatta myöskään kunnianhimoista tavoitetta painaa työttömyysaste alle viiteen prosenttiin.
Mikäli työllisyysaste ei huhtikuussa 2023 ole lähelläkään 75 prosenttia, on todennäköistä, että tavoite on ollut väärä suhteessa tehtyihin toimenpiteisiin. Tällöin hallitus on ilmiselvästi epäonnistunut työllisyyspolitiikassaan.
Jos taas 75 prosentin työllisyys saavutetaan – varsinkin, jos tehdyt toimenpiteet ovat luonteeltaan pysyviä eivätkä väliaikaisia – on hallitus ansainnut kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.
Ruotsi ja Tanska ovat uudistaneet työmarkkinansa korkeaa työllisyysasteen mahdollistaen. Nyt on Suomen vuoro kiihdyttää juoksuaan. Nuoria ja vielä syntymättömiä ikäluokkia silmällä pitäen hallituksen olisi paras onnistua tavoitteessaan.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehdessä 29.7.2019.