Peritkö vanhoja esineitä tai designia? Näillä vinkeillä vältät huijatuksi tulemisen, jos harkitset myymistä

Perintönä saatuihin esineisiin tai kokonaisiin irtaimistoihin liittyy usein muistoja, mutta osasta on monesti luovuttava tilanpuutteen vuoksi. Antiikkiin, taiteeseen sekä koruihin erikoistuneen HTT-tavarantarkastaja Mari Wileniuksen vinkeillä onnistut vanhan tavaran arvon tunnistamisessa sekä myynnissä.

Kuva: Colourbox

HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla. HTT-kokeen järjestää ja toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.

Perintönä antiikkia?

Antiikki- ja design-esineet päätyvät uudelle omistajalle usein perintönä. Perimätiedot tavaran historiasta ovat mielenkiintoisia ja lisäävät tunnearvoa, mutta saattavat olla värittyneitä. “Jos esineen rahallinen arvo ja ikä kiinnostavat, kannattaa se viedä asiantuntijan arvioitavaksi”, Wilenius neuvoo.

Ennen lopullista myyntipäätöstä kannattaa esineen rahallinen arvo ja paras myyntiajankohta selvittää huolella. “Pyydä hinta-arvioita esimerkiksi antiikkikauppiaalta, huutokaupasta sekä alan keräilijältä ja päätä myyntihalukkuutesi vasta sen jälkeen”, Wilenius ohjeistaa.

Selvitystyön voi aloittaa valokuvista, sillä yksityiskohtaiset valokuvat paljastavat paljon esineen iästä ja kunnosta. Lopullinen varmuus saadaan kuitenkin vasta esineen fyysisellä arvioinnilla.

Myynti julkisella foorumilla tarjouskaupalla tai huutokaupassa on Wileniuksen mukaan turvallisin vaihtoehto. Myynti kannattaa aina tehdä harkiten. Myyntiajankohta voi vaikuttaa myyntihintaan huomattavasti, sillä arvossa olevat tyylisuunnat vaihtuvat muodin mukana.

“Tällä hetkellä muodissa on kevyt tyyli, kuten kustavilaisuus ja funktionalismi. On myös suosittua sekoittaa modernia ja vanhaa, jolloin valikoidut antiikkiesineet saavat erityishuomion. Massiiviset tyylit eivät ole enää suosittuja, koska huonekoot asunnoissa ovat pienentyneet”, sanoo Wilenius.

HTT-tavarantarkastaja Mari Wilenus (Kuva: Valööri)

Antiikkiharrastus kiikarissa?

Jos myynnin sijaan herääkin kiinnostus antiikin keräämiseen, kannattaa tutustuminen Wileniuksen mukaan aloittaa esimerkiksi vierailemalla antiikkikaupoissa sekä laatuhuutokauppojen ennakkonäytöissä. “Näytöissä on oppaita, joiden kanssa voi jutella ja kysellä aiheesta”, sanoo Wilenius.

Ostotilanteessa kannattaa käyttää omia aistejaan esineen kunnon selvittämiseksi. Wileniuksen mukaan näkö- haju- ja tuntoaisti ovat hyviä viisareita kertomaan esineen iästä, laadusta ja vaiheista. Kosteus- ja hajuvauriot erityisesti verhoilluissa huonekaluissa on usein helppo havaita haistelemalla. “Pyydä myös aina kuitti ja mahdollinen aitoustodistus tai selvitys esineestä”, Wilenius neuvoo.

Millon yhteys tavarantarkastajaan?

Tavarantarkastaja kutsutaan usein paikalle, kun kaupan jälkeen herää epäily ostetun tavaran aitoudesta. “Väärennettyä antiikkia on liikkeellä erittäin paljon. Erityisesti hopeaesineiden, kiinalaisen posliinin ja venäläisten korujen ja taide-esineiden piirissä väärennöksiä tulee vastaan usein”, harmittelee Wilenius.

Väärennösten lisäksi tavarantarkastaja voidaan kutsua riitaisissa kuolinpesänselvityksissä tai avioeron jälkeen, kun tarvitaan lausunto puolueettomalta asiantuntijalta. Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harjun mukaan tunteikkaissa tilanteissa on usein hyödyksi, että ulkopuolinen asiantuntija suorittaa arvonmäärityksen.

“Tunnearvo ei välttämättä laisinkaan korreloi esineen todellista arvoa. Toisaalta asiantuntevan arvonmäärityksen seurauksena voi joskus tulla myös todella iloisia yllätyksiä arvon suhteen”, Harju sanoo.

Vinkkilista antiikin, designin ja korujen myyntiin

  1. Varaa myymiselle aikaa ja tee selvitystyö huolella. Nopeissa kaupoissa on aina suurempi riski tulla huijatuksi.
  2. Pyydä hinta-arviota usealta taholta. Hinta-arvioita voi pyytää esimerkiksi antiikkikauppilaalta, huutokaupasta tai keräilijältä.
  3. Konsultoi asiantuntijaa parhaasta myyntiajankohdasta. Esineestä saatava myyntihinta voi vaihdella paljonkin eri ajankohtina. Ota ajankohta erityisesti silloin, kun myyntiaikataulusi on joustava.
  4. Myy julkisesti tarjouskaupalla tai huutokaupassa. Vältä ostajia, jotka lupaavat tyhjentää koko irtaimiston. Koko irtaimiston myyminen kerralla on riskialtista, sillä saatat myydä arvoesineitä, antiikkia ja designia pilkkahintaan.

Lisätietoja:

Sopivan tavarantarkastajan löydät asiantuntjiahausta
Lue lisää tavarantarkastuksesta

HTT-tarkastuksia teetetään esimerkiksi kun tarvitaan puolueetonta arviota siitä, onko auton maalaus asianmukainen, onko kylpyhuoneen vesieristykset tehty normien mukaisesti tai vastaako tuotantolinjan toiminta sovittua. Suomessa toimii noin 180 tarkastajaa, jotka tekevät vuosittain noin 800 tavarantarkastusta ympäri Suomea. HTT-nimikkeen edellytyksenä on alan koulutus ja pitkä työkokemus sekä HTT-kokeen hyväksytty suorittaminen.HTT-kokeen järjestää ja toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.