Presidentti Trumpin toimet uhkaavat nyt myös suomalaisia työpaikkoja

Keskuskauppakamarin johtajan ja Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuoren mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toiminta haastaa Euroopan taloutta ja Euroopan unionin yhtenäisyyttä.

Euroopan komissio vahvisti keskiviikkona 6.6.2018 korottavansa tiettyjen tuotteiden tulleja vastatoimena Yhdysvaltain päätökselle nostaa teräksen ja alumiinin tuontitulleja. Keskuskauppakamarin Vuoren mukaan epävarman tilanteen suurimpia kärsijöitä ovat nyt amerikkalaiset ja eurooppalaiset kuluttajat ja yritykset. Hän peräänkuuluttaa toimia ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.

”Maailman johtavien talouksien laajempi kauppasota olisi myrkkyä koko maailmantaloudelle. Presidentti Trumpin asettamat teräs- ja alumiinitullit sekä uusilla autotulleilla ja Iran-sanktiolla uhkaaminen luovat epävarmuutta Euroopan ja Suomen talouteen. Epävarmuuden kierteestä tulisi päästä ulos ja sopuun. USA:n kauppapolitiikkaa leimaa ennakoimattomuus, johon EU:n on reagoitava määrätietoisesti ja yhtenäisesti, mutta myös pragmaattisesti”, Vuori painottaa.  

Suomen autovienti Yhdysvaltojen varassa

Vuoren mukaan syvenevän kauppasodan vaikutukset näkyisivät entistä laajemmin myös Suomessa.

”Esimerkiksi USA:n uhkaamat korotetut autotullit tuntuisivat merkittävästi Uudessakaupungissa asti. Suomessa valmistetuista autoista viedään lähes puolet Saksan kautta USA:n markkinoille. USA:n tullitilastojen mukaan Suomi on seitsemänneksi suurin autoviejä Yhdysvaltoihin. Presidentti Trumpin toimet uhkaavat siis jo suomalaisiakin työpaikkoja”, Vuori sanoo.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n selvityksen mukaan Yhdysvaltain- ja Kiinan-kaupan merkitys Suomen talouteen on erittäin merkittävä. USA on Suomen kolmanneksi suurin vientimaa, jonka osuus kokonaisviennistämme on seitsemän prosenttia. Suurimpia viejiä ovat metsä-, kemian- ja teknologiateollisuuden yritykset.

Vuori muistuttaa, että Suomi vie Yhdysvaltoihin selvästi enemmän kuin tuo. USA on Suomen suurin ylijäämämaa.

”Presidentti Trumpin kauppapolitiikan ydin on maan ulkomaankaupan alijäämän korjaaminen, joten syystäkin useissa suomalaisissa vientiyrityksissä ollaan aidosti huolissaan uusista tulleista, nousevista hinnoista sekä kasvavista kaupan rajoituksista. Päävientituotteidemme pelätään joutuvan USA:n kaupan rajoitusten kohteeksi”, Vuori sanoo.

Vuori muistuttaa, ettei USA:n korostama terästeollisuuden uhka suinkaan ole peräisin Euroopasta, vaan Kiinasta. Kiinan osuus maailman terästuotannosta on lähes 50 prosenttia ja Euroopan osuus vain 10 prosenttia.

”Euroopan ja myös Suomen laadukas teräs on tärkeä osa USA:n paikallista autoteollisuutta, joten terästulleista kärsivät loppujen lopuksi sekä amerikkalainen autoteollisuus että eurooppalainen terästeollisuus, jonka on vaikeaa löytää korvaavia markkinoita”, hän toteaa.

Kiinan kuriin laittaminen vaatii USA:n ja EU:n yhteistyötä

Vuoren mukaan on huolestuttavaa, että läheiset kauppakumppanit USA ja EU ovat epäsuotuisassa oravanpyörässä, jossa tullitariffien korotuskierteestä huolimatta tilanne yleisesti on yhä se, että maailmantalouden suurin markkinahäirikkö on Kiina.

”Jonkin aikaa sitten Brasilia, Kiina ja Intia pelkäsivät USA:n ja EU:n vahvistavan johtavaa asemaansa ja kilpailuetuaan globaalin talouden pelisääntöjen ja standardien asettajana uuden TTIP-kumppanuussopimuksen avulla. Nyt USA ja EU ovatkin keskenään kauppasodassa ja sitä kautta horjuttavat maailmantaloutta”, murehtii Vuori.

”Nyt olisikin tärkeää löytää jämäkkä ja pragmaattinen ratkaisu tilanteeseen ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Toistaiseksi EU on pärjännyt hyvin avaamalla uusilla kauppasopimuksilla uusia vientimarkkinoita eri maanosista sekä suhtautumalla tiukasti USA:n protektionismiin. Olennaista on nyt, ettei yksikään EU-jäsenmaa – Saksa ja Ranska mukaan lukien – lähde sooloilemaan ja luomaan omia erityisjärjestelyjä Yhdysvaltojen kanssa”, korostaa Vuori.