Työmarkkinoiden paras veto on poissa – työttömyysaste heikentynyt tuntuvasti

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala

Tuoreet työllisyystilastot kertovat työttömyyden olevan kasvussa, mutta työllisyyden heikentymisestä ei näy toistaiseksi merkkejä. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan työmarkkinoiden paras veto on nyt poissa. Jatkossa viilenevä talouden suhdanne latistaa tulevaisuudessa työllisyyden näkymiä ja vaikeuttaa optimistiakaan löytämään taloudesta myönteisiä kasvutekijöitä.

Sekä työllisyys että työttömyys nousivat molemmat suhteessa viime vuoden elokuuhun. Elokuussa oli Tilastokeskuksen mukaan työttömänä 187 000 henkeä eli 8000 enemmän kuin vuosi sitten. Vuositasolla tarkasteltuna työttömien määrä kääntyi siis nousuun ensimmäisen kerran sitten vuoden 2021 kesäkuun.

Työttömyysasteen trendi nousi jo 7,1 prosenttiin. Työttömyysasteen trendin heikkeneminen on ollut viime kuukausina ripeää, sillä huhtikuussa oltiin vielä 6,4 prosentissa.

”Aamun työllisyystilastot maalaava ristiriitaista kuvaa Suomen työllisyyskehityksestä talvea kohti edettäessä. Työllisyys ei enää parane, mutta toistaiseksi merkkejä ei näy heikentymisestäkään. Työllisyys pysyy siis hyvällä tasolla. Sen sijaan työttömyysaste on heikentynyt tuntuvasti suhteessa kevääseen”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Appelqvistin mukaan työttömyyden kasvu tuskin pysähtyy lähikuukausien aikana.

”Tilanne on huolestuttava, koska ei ole todennäköistä, että työttömyyden kasvu olisi lähikuukausina pysähtymässä, kun yleinen suhdannetilanne heikkenee”, sanoo Appelqvist.

Työllisiä oli elokuussa 30 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 73,6 prosenttia. Työttömyysasteen trendi on siten aamun tarkentuneiden lukujen valossa pysynyt käytännössä jokseenkin muuttumattomana koko alkuvuoden ilman sen paremmin parantumista kuin heikentymistäkään.

”Tilanne, jossa sekä työttömyys että työllisyys ovat kasvussa, tarkoittaa sitä, että työvoima kasvaa. Toisin sanoen työmarkkinoille osallistuminen on kehittynyt edelleen hyvään suuntaan. Sekin kertoo eräällä tapaa ristiriitaisesta kehityskulusta. Myös avoimia työpaikkoja on edelleen runsaasti, eli työvoimalle olisi kysyntää. Sitä taustaa vasten näinkin selvä työttömyyden nousu jo nyt on hieman yllättävää”, sanoo Appelqvist.

Appelqvistin mukaan korkea työllisyysaste kannattelee Suomen taloutta toistaiseksi, mutta huomauttaa, että työmarkkinoiden paras veto on nyt poissa ja työttömyys kasvaa jo.

”Huippu koettiin keväällä, minkä jälkeen on siirrytty hitaasti etenevään heikkenemisvaiheeseen. Jatkossa yleinen suhdannekuva on viilenemässä varsin ripeästi kotitalouksien ostovoiman supistuessa ja kansainvälisen vientikysynnän heiketessä, mikä tulee latistamaan myös työllisyyden näkymiä. Silloin alkaa optimistinkin olla vaikea löytää enää myönteisiä kasvutekijöitä taloudesta. Talvesta on suurella todennäköisyydellä tulossa talouden suhdanteen osalta kylmä”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Työllisyys, Talous, Jukka Appelqvist