Uusimmat
Kauppakamarien asiakirjatilastoista selviää, että Kiinaan suunnattu kauppa on kasvanut selvästi kesän jälkeen. Kiinan osalta kireimpien maahanpääsy- ja matkustusrajoituksien purkaminen vaikuttaa jonkin verran nousseeseen kysyntään alkuperätodistuksissa, vaikka koronarajoitukset ovat maassa edelleen rajuja. Vienti Venäjälle sen sijaan on kokenut jyrkän pudotuksen sodan alettua ja yritykset ovat pienentäneet Venäjä-riskiään merkittävästi.
Kauppakamarien alkuperätodistustilastojen mukaan Kiinaan suunnattu kauppa on vilkastunut selvästi kesän jälkeen. Alkuperätodistusmäärät ovat melkein tuplaantuneet elo-lokakuun tarkastelujaksolla verrattuna vastaavaan ajankohtaan 2021.
Esimerkiksi lokakuussa 2021 Kiinaan myönnettiin 695 kappaletta alkuperätodistuksia, kun vuoden 2022 lokakuussa määrä kasvoi 1037 kappaleeseen. Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri pitää kasvua merkittävänä ja arvioi määrän jatkavan kasvussa kaupan tyrehdyttyä Venäjälle.
”Kauppakamarien alkuperätodistusmäärät heijastavat aika hyvin vientitilanteen kehittymistä. On kuitenkin muistettava, että kauppakamarien alkuperätodistustilastot ilmoittavat alkuperätodistusten kappalemäärän kolmansiin maihin, eivät viennin arvoa kuten tullin tilastot. Kiinassa on edelleen todella tiukkoja matkustus- ja maahantulorajoituksia, mutta ne ovat jonkin verran keventyneet rajuimmista koronasuluista. Rajoitusten kevennykset näkyvät nyt osin viennin kasvussa”, sanoo Visuri.
Venäjän hyökkäyssota on näkynyt selvästi alkuperätodistusmäärien romahduksena. Sodan alettua alkuperätodistukset ovat vähentyneet 83 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan (maalis-lokakuu). Ennen sotaa alkuperätodistuksia meni Venäjälle 800–900 kappaletta kuussa, nyt määrä on pudonnut alle sadan.
Ukrainan kohdalla alkuperätodistusmäärät putosivat rajusti sodan alettua, peräti 80 prosenttia. Nyt vienti on pikkuhiljaa palautunut, mutta toistaiseksi alkuperätodistuksien määrä on vain puolet edellisvuoden vastaavasta.
”Venäjän alkuperätodistusmäärien laskussa näkyvät suoraan laajojen pakotteiden vaikutukset, kuten myös hankaluudet maksupolitiikassa ja liiketoimintaympäristön epävakaus. Ukrainan kohdalla hienoisen kasvun voidaan katsoa olevan lähtöisin shokkitilasta palautumisena”, sanoo Visuri.
Euroopan unionin yleinen alkuperätodistus (Certificate of Origin) osoittaa ensisijaisesti tavaran alkuperän, jotta kohdemaassa voidaan toimia tullaus- tai kaupallisten määräysten mukaisesti.
Kauppakamarit myöntävät alkuperätodistuksia vientiasiakirjat-palvelun kautta, jonka käyttäjinä on yli 2000 yritystä. Vientiasiakirjat-palvelumme asiakastyytyväisyyttä on mitattu nyt neljä vuotta peräkkäin ja palvelun suositteluindeksi on noussut joka vuosi, tänä syksynä tulos oli NPS 95.
”Tämä kertoo niin hyvästä asiakaspalvelusta kauppakamareissa kuin itse sähköisen palvelun kehitystyön tuloksista. Vauhditamme yritysten vientiä ammattitaitoisella ja tehokkaalla palvelulla”, sanoo Visuri.