21.11.2018
Ansiomerkkiuutisia
Maria Martikainen palkittiin työstään kaiutinvalmistaja Genelecin palveluksessa 15 vuoden ansiomerkillä. Yrityskulttuurin kehittäjä keskittyy kuitenkin työssään ennemmin yhteisöön kuin itseensä.
”Polkuni on vienyt Genelecille jo ihan syntymästäni”, pohtii Genelecin johtaja Maria Martikainen. Hän on totisesti kasvanut yhdessä yrityksen kanssa: Genelecin tarina alkoi tammikuussa 1978. Martikainen syntyi saman vuoden toukokuussa.
Nuorena Martikainen työskenteli perheyrityksessä muun muassa messuilla ja toimistoa siivoten. Elämä vei opiskelemaan kotimaisen kirjallisuuden maisteriksi ja tekemään puutarhuri-floristin tutkinnon. Martikaiselle ura Genelecillä ei ollut itsestäänselvyys. ”Tietenkin sitä on joutunut paljon miettimään, ja on ollut vapaus miettiä. Ei ole ollut oletusta, vaan on saanut kulkea omia polkujaan”, hän pohtii.
Genelec on kuitenkin aina ollut elämässä jollain tapaa läsnä, ja vuonna 2001 Maria Martikainen liittyi yrityksen hallitukseen yhdessä veljiensä Juho ja Mikko Martikaisen kanssa. Vuodesta 2016 Martikainen on toiminut yrityksessä vielä entistä aktiivisemmin.
”Varmaan tässä oli mukana se, että Genelec on kuitenkin osa elämääni ja olin kypsynyt ajatukseen”, Martikainen pohtii siirtymistään yrityksen operatiiviselle puolelle. ”Yritys on kokonaisuutena niin hieno, että sitä on halunnut myös omalta osaltaan olla rakentamassa, kuulua arkeen ja tähän porukkaan enemmän.”
40-vuotisjuhlissa näkyi yrityksen henki
Genelecillä töitä tehdään intohimoisesti, mutta tunnelma on silti välitön. Tervehdykset viuhuvat ilmassa aamuin illoin, kun työkaverit moikkailevat toisiaan. ”Kun aamulla menee vaikka alakertaan kahville, tulee sanottua kymmeniä kertoja huomenta, kun jokainen tervehtii toisiaan”, Martikainen kuvailee.
Kunnianhimoinen uurastus ja lämmin ilmapiiri tukevat toisiaan. Ei olekaan ihme, että monet työntekijät ovat viihtyneet yrityksessä läpi vuosikymmenten. Monelle Genelec on elämäntyö, ja kesällä pidetyssä juhlassa ansiomerkkejä saatiinkin jakaa useita kymmeniä.
Yrityksen 40-vuotisjuhlassa Iisalmen kulttuuritalolla oli läsnä lähes 500 vierasta. Ansiomerkkejä jaettiin jopa 74 kappaletta. Määrä oli niin huima, että jakotilaisuutta täytyi harjoitella etukäteen: oli laskettava tarkkaan, montako askelta lavalla on otettava, jotta kaikki palkinnonsaajat mahtuvat mukaan.
Juhlapäivää Martikainen kuvailee jännitysnäytelmäksi. ”Koko ajan jännitys tiivistyi, että mihin vuosimäärään tämä päättyy”, hän naurahtaa. Pitkäaikaisimmasta työpanoksesta myönnettiin 40 vuoden ansiomerkki.
Yrityksessä on siis työntekijöitä, jotka ovat olleet mukana alusta asti. Sen ymmärtää, kun kuuntelee Martikaista. Hän puhuu yrityksen työntekijöistä paljon ja kehuu heitä vuolaasti. Martikainen kuvailee liikuttuvansa helposti, etenkin ajatellessaan geneleciläisten intohimoa työtään kohtaan.
”Mehän vietämme töissä valtavan määrän elämästämme. Vetää sanattomaksi, että ihmiset kokevat tämän olevan se paikka, jossa sen suuren osan haluaa viettää ja jota haluaa olla rakentamassa ja kehittämässä.”
Mutta milloin Martikaiselle tulee erityisen hyvä tunne tekemästään työstä?
”Varmaan joka ikinen kerta, kun saan jossain tilaisuudessa ihastella sitä meidän porukkaa, kertoa heille miten hienosti jostain tilanteesta ollaan selviydytty tai millaista esimerkkiä on näytetty”, hän naurahtaa.
Arvot näkyvät jokapäiväisessä työssä
Usko omaan ja muiden tekemiseen, innostus, rehellisyys, kunnioitus ja oikeudenmukaisuus. Ne ovat Genelecin arvoja, jotka ohjaavat kaikkea toimintaa.
Kauniit sanat konkretisoituvat etenkin juhlavuonna. 40-vuotisen taipaleen kunniaksi on valmistettu pieni erä erikoisia safiirinsinisiä kaiuttimia. Huomattava osa juhlatuotteiden myyntivoitosta lahjoitetaan SOS-lapsikylän toimintaan. Lisäksi yritys on ollut vuosia mukana tukemassa Helsinki Mission Resonaari-hanketta, joka tarjoaa erityismusiikkiopetusta. Yhteiskunnan hyväksi tehtävä työ pitää osaltaan yllä Martikaisen isän, Genelecin perustajan Ilpo Martikaisen muistoa.
”Isäni ja koko sen porukan, joka yritystä on ollut perustamassa ja rakentamassa, arvomaailma ja ihmiskäsitys jatkuvat täällä edelleen. Näkemys, jonka mukaan olemme kaikki Luojan luomia ja yhtä arvokkaita. On tärkeää antaa ja luoda mahdollisuuksia ja lähimmäisille”, Martikainen kuvailee. ”Pyrimme olemaan yhteiskunnassa hyvä ja oikeudenmukainen toimija.”
Martikainen uskoo, että keskittymällä tekemään omaa työtään mahdollisimman hyvin yritys selviää tulevistakin haasteista. Tärkeää on pysyä uskollisena arvoilleen ja sille, mitä tekee parhaiten.