15.6.2020
Taiteilija, yrittäjä Leena Kalliolle myönnettiin 20 vuoden ansiomerkki intohimoisesta taiteellisesta työstä. Kallio luotsaa tanssikoulua nimeltä Lumoavan tanssin keskus, jossa voi harrastaa historiallisia tansseja ilolla ja sydämellä.
Yrittäjä Leena Kallio sanoo tanssillisuuden ja taiteellisuuden paistaneen hänen olemuksestaan jo pienestä pitäen. Opiskeluaikoina aloitetusta tanssiharrastuksesta kehkeytyi ihan huomaamatta ura, ammatti ja yritystoiminta.
“Perhe patisti toisenlaisiin opintoihin, mutta onneksi yliopisto sijaitsi kaukana pieneltä kotipaikalta ja aloitin tanssiopinnot akateemisten opintojen rinnalla.”
Kallion ensimmäinen tilaus työpaikkaryhmän ohjaamiseen tuli Merivoimien esikunnasta. Palkkio oli helpompi maksaa laskulla, joten oli hyvä hetki perustaa yritys. Samaan aikaan hän perusti lisää tanssiryhmiä.
Yrityksestä tuli Lumoavan tanssin keskus, historiallisiin tansseihin erikoistunut tanssikoulu.
Tanssit kietoutuvat yhteen
Koulun valikoimaan kuuluu baletti, barokkitanssi ja itämainen tanssi. Itämainen tanssi on yli 5 000 vuotta vanha tanssimuoto, barokkitanssi on baletin edeltäjä 1600–1700-luvun eurooppalaisista hoveista.
”Työllistän Suomen johtavan historiallisten tanssien asiantuntijan ja olemmekin Suomen ainoa tanssikoulu, jossa barokkitanssia voi viikoittain harrastaa.”
Itämainen tanssi on Kallion omaa erikoisalaa. Siitä kaikki sai alkunsa ja sillä saralla hän on järjestänyt myös isoja kansainvälisiä tapahtumia. Aikuisbaletti tuli kuvaan mukaan onnekkaan yhteistyökuvion myötä, ja se onkin Kallion mukaan ollut suosituin lajeista jo yli kymmenen vuotta. Barokkitanssi tuli valikoimaan muutama vuosi sitten ja kasvattaa tällä hetkellä suosiotaan.
”Tuntimme on suunnattu pääosin aikuisille. Satubalettiryhmiä on myös alle kouluikäisille. Tällä hetkellä työllistän kolme tuntiopettajaa, joiden joukossa on Suomen johtava historiallisten tanssien asiantuntija. Olemmekin Suomen ainoa tanssikoulu, jossa barokkitanssia voi viikoittain harrastaa”, Kallio kertoo tanssikeskuksen uniikista toiminnasta.
Vuosi 2020 on Kallion mukaan uudistumisen aika: valikoimaan astuu myös nykytanssi.
Vaali ihmissuhteita ja unelmia
Omasta hyvinvoinnista huolen pitäminen on yksinyrittäjälle ja pienen yrityksen johtajalle välillä haastavaa. Tehtävää tuntuu aina olevan loputtomiin ja päivät voivat venyä pitkiksi. Kalliolle onkin tärkeää voida välillä hiljentyä.
”Aamuista on tullut tärkeitä pysähtymisen, mietiskelyn ja myös keskittyneen työskentelyn hetkiä. Näin korona-aikana on ollut mahtavaa voida ammentaa luonnosta. Kävely, ulkoilu ja hyvä ruoka tekevät hyvää.”
Priorisoinnilla Kallio saa järjestettyä aikaa tärkeille asioille ja ihmisille. ”Hyviä ystävyyksiä kannattaa vaalia. Ihmissuhteet, sosiaalinen kanssakäyminen ja omat harrastusmahdollisuudet helposti kärsivät, kun itse on töissä silloin, kun muilla on vapaata”, Kallio toteaa.
Kallio muistuttaa, että omaa ammattitaitoa, inspiraatiota ja unelmia kannattaa vaalia opiskelemalla ja kouluttautumalla. Hän itse on viime vuosina inspiroitunut draamakasvatuksesta, petrannut sosiaalipsykologian opintoja sekä kouluttautunut life coachiksi. Näistä on kehitteillä uutta liiketoimintaa tanssitaidepalveluiden rinnalle.
Ansiomerkki konkretisoi tunnetason voittoja
Ansiomerkki merkitsee Kalliolle paljon.
”Se on oma salainen voimavarani, joka kannustaa jaksamaan vaikeina aikoina. Se konkretisoi myös niitä mittaamattoman arvokkaita tunnetason voittoja, joita työhöni sisältyy.“
Näitä voittoja ovat onnistumiset johtajana ja opettajana.
”Sain kuulla äskettäin aivan upean tarinan eräästä oppilaasta. Hän oli kouluni hyvässä ilmapiirissä inspiroitunut tanssista. Tällä kipinällä hän on onnistunut muuttamaan elämänsä ravitsevaksi ruokatottumustenkin osalta. On hienoa nähdä hänet hyvinvoivana ja säteilevänä tunnilla. Se on salaisuus, joka saa minut todella onnelliseksi.”
Yrittäjän vinkit hyvinvointiin
- Ota aikaa hiljentymiselle ja ulkoilulle.
- Pidä huolta ihmissuhteista.
- Vaali omaa ammattitaitoa ja unelmia.
- Palkitse itseäsi merkityksellisillä tavoilla.