Meritullinkadun taloyhtiö palkitsi huoltotyöntekijän ansiomerkillä

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Päivi Tahvainen kiinnittää Vuoden työntekijä -ansiomerkkiä Jukka Taurun rintaan.

Meritullinkatu 13:n taloyhtiön hallitus sai idean palkita taloyhtiötä palvelevia henkilöitä vuosittaisen muistamisen lisäksi ansiomerkillä. Kiinteistöhuolto Määtän huoltotyöntekijä Jukka Tauru sai taloyhtiön hallitukselta Vuoden työntekijä -ansiomerkin toukokuisessa yhtiökokouksessa.

Meritullinkatu 13 seisoo Kruununhaan korkeimmalla kalliolla 14 metrin korkeudella merenpinnasta. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Päivi Tahvanainen kertoo talon vanhemman osan olevan rakennettu vuonna 1890, kun taas uudempi osa ja piharakennus valmistuivat 1930 purettujen puurakennusten tilalle. Pihajulkisivuissa näkyy vuosiluvuin merkattu raja.

Taloyhtiö halusi keväällä palkita omaa yhteisöään parhaiten palvelevan työntekijän. Idea ansiomerkin hakemiseen huoltotyöntekijälle tuli hallituksen jäseneltä Eino Rantalalta.

Vuoden työntekijä -ansiomerkki luovutettiin taloyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka järjestettiin isännöitsijätoimistolla ja Teams-etäkokouksena. Osakkaita ja asukkaita oli läsnä sekä paikan päällä että etänä. Tauru sai huomionosoituksen, ansiomerkin ja kukat kokouksen alussa.

Tahvanainen kertoo Taurun olevan ystävällinen ja ammattiylpeä työntekijä, joka osaa ottaa muut huomioon.

“Tilaajana olemme osa hänen työyhteisöään. Jukka Tauru on huoltomies, joka laajalla ammattitaidollaan ja sosiaalisella käytöksellään on ansainnut tämän tason muistamisen”, sanoo Rantala.

Taurulle ansiomerkin saaminen oli iso yllätys: ”Minut pyydettiin yhtiökokoukseen, mitä ihmettelin, sillä harvemmin huoltomies on kokouksissa mukana. Oli aikamoinen iloinen yllätys saada kokouksessa ansiomerkki. Myös työnantajani kiinteistöhuolto Määttä mahdollistaa, että huoltomiehenä pystyn palvelemaan taloyhtiötä laadukkaasti”, Tauru kertoo.

Ansiomerkki on ajan kestävä tapa osoittaa arvostusta työntekijää kohtaan. Ansiomerkit.fi