Uusimmat
Oikeusministeriö on pyytänyt 4.3.2021 Keskuskauppakamarilta lausuntoa lakiluonnoksesta koskien luottotietolain muuttamista. Luottotietolain muutoksella lyhennettäisiin maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoja. Lausunto pyydettiin antamaan sähköisesti, lausuntopalvelu.fi – sivuston kautta. Keskuskauppakamari lausuu asiasta seuraavan.
Lakiesityksen mukaan tiettyjen yleisimpien henkilö- ja yritysluottotietoina talletettavien maksuhäiriömerkintöjen säilytysaika lyhenisi saatavan suorittamisen johdosta yhteen kuukauteen. Lakimuutoksella myös luovuttaisiin uuden maksuhäiriömerkinnän pidentävästä vaikutuksesta eli uudella maksuhäiriömerkinnällä ei olisi enää vaikutusta vanhan maksuhäiriömerkinnän säilytysaikaan. Lakiluonnosta on edeltänyt arviomuistio, jonka johdosta Keskuskauppakamari on myös antanut lausuntonsa.
Keskuskauppakamari viittaa jo aiemmin arviomuistion yhteydessä asiassa lausumaansa. Maksuhäiriömerkinnästä koituu usein merkittäviä seuraamuksia yksittäiselle henkilölle / kuluttajalle, koska merkintä voi vaikeuttaa esimerkiksi vakuutuksen, vuokra-asunnon, työpaikan tai uuden luoton saantia. Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentäminen on näin ollen sinänsä kannatettavaa, mutta säilytysaikojen lyhentäminen tulee kytkeä positiivisen luottotietorekisterin käyttöönoton yhteyteen. Muussa tapauksessa säilytysaikojen lyhentämisestä koituvat haitat todennäköisesti ylittävät siitä aiheutuvat hyödyt.
Säilytysaikojen lyhentäminen jo tässä vaiheessa, ilman positiivista luottotietorekisteriä, vaikeuttaisi luotonantajan toimintaa ja tekisi luottokelpoisuuden arvioinnista haastavampaa. Tämä puolestaan voisi pidentää luottopäätöksen saamiseen kestävää aikaa, lisätä luotonmyöntöprosessin kustannuksia, johtaa luottotappioihin ja vaikeuttaa luotonsaamista. Luotonhakijoille tämä todennäköisesti näkyisi korkeampina luotonhakemuskustannuksina sekä hankaloituneena lainansaantina.
Myös vuokranantajat käyttävät vuokralaisten maksukyvyn arviointiin maksuhäiriötietoja. Esitetyn mukainen säilytysaikojen lyhentäminen saattaisi hankaloittaa tätä arviointia ja johtaa vuokravakuuksien nousuun ja muutenkin vaikeuttaa osalla vuokralaisista sopivan vuokra-asunnon saamista.
Keskuskauppakamari ei kannata maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämistä ennen positiivisen luottotietorekisterin käyttöönottoa. Keskeistä olisikin positiivista luottotietorekisteriä koskevan lainsäädännön ripeä valmistelu. Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentäminen ennen rekisterin käyttöönottoa ei todennäköisesti tulisi vaikuttamaan ylivelkaantumiseen ainakaan positiivisella tavalla. Jos säilytysaikojen lyhentäminen nähdään välttämättömänä jo ennen rekisterin käyttöönottoa, tulisi ainakin harkita säilytysaikojen lyhentämistä huomattavasti maltillisemmin kuin nyt on esitetty.