Suomessa vallitsee kestävyysvajeeksikin kutsuttu merkittävä julkisen talouden tulojen ja menojen epäsuhta pitkällä aikavälillä. Sen mittaluokka on viimeisten laskelmien mukaan 4,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen eli reilusti yli 10 miljardia euroa.
Kestävyysvajeen voi selättää nostamalla tuloja tai vähentämällä menoja. Pelkistäen tuloja saa ylös kiristämällä verotusta ja menoja alas karsimalla julkisista palveluista tai etuuksista.
Julkisen talouden tasapainottaminen maistuu monille päättäjille myrkkyäkin kitkerämmältä – paitsi ehkä niiden päättäjien kohdalla, joiden mielestä veronkorotukset ovat itseisarvoisesti hyvä asia. Näitä äänenpainoja on muuten viime aikoina kuulunut länsimaisen kapitalismin kehdosta Yhdysvalloista, jossa melkoisen radikaalitkin varallisuusveroehdotukset ovat saaneet palstatilaa.
Suurin osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää, etteivät edes valtion menot voi pysyvästi olla merkittävästi suurempia kuin tulot. Jos jossain kuulet väitettävän, että julkinen talous tasapainottuu julkisia menoja lisäämällä – ole skeptinen.
Suomalaisessa eläkejärjestelmässä eletään kutakuinkin suu säkkiä myöten. Tämä johtuu siitä, että eläkejärjestelmän puitteissa ei voi (onneksi) ottaa velkaa. Seuraus kuitenkin on ollut, että eläkevakuutusmaksut ovat nousseet 1960-luvun muutamasta prosentista nykyiseen yli 24 prosenttiin suhteessa palkkasummaan.
Nykytilanne itsessään aiheuttaa mutinaa monessa suussa – eläkemaksu on nimittäin melkoinen lisä työvoimakustannukseen. Lisäksi eläkejärjestelmän tuotto ei ole sitä, mitä monet toivoisivat sen olevan. Reilu parin prosentin reaalinen tuotto eläkemaksulle on maltillinen, vaikka toki eläkevakuutus pitää sisällään muutakin kuin pelkästään vakuutuksen pitkän iän varalle eli eläkkeen.
Moni asiaan enemmän vihkiytynyt ihminen haluaisi myös mahdollisuuden tehdä itse päätöksiä omasta eläkekarttumastaan. Työeläkejärjestelmän piirissä yhtenä argumenttina on käytetty sitä, ettei kansalaisille kannata antaa päätäntävaltaa eläkevarallisuuden sijoittamisessa, koska Ruotsissakin suurin osa vakuutetuista valitsee olla tekemättä aktiivista sijoitustoimintaa eläkevaroillaan.
Mutta olennaista onkin mahdollisuus valita, vaikka valinta olisikin ”ei valintaa”. Tylsintä on ottaa kansalaisilta valinnanvapaus pois, koska jostain ylhäältä päin ajatellaan, etteivät ihmiset oikeasti halua itse valintoja tehdäkään.
Lisäksi ei ole ihan selvää, kuinka Suomessa kävisi, jos kansalaisille annettaisiin enemmän valtaa eläkkeidensä sijoittamisessa. Lopputulos riippuisi nimittäin monella tapaa potentiaalisen järjestelmän yksityiskohdista.
Mutta takaisin itse asiaan, mikä oli eläkemaksun taso. Valitettavasti nykytilanne on vasta alkusoittoa. Eläkemaksun heilahtelut johtuvat suurimmaksi osaksi väestörakenteen kehityksestä ja noin vuoden 2050 paikkeilla oletetusti eläkeläisten suhde työllisiin lähtee uudelleen kasvuun.
Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmien mukaan vuonna 2050 yksityisalojen eläkevakuutusmaksu lähtee jyrkkään nousuun ja saavuttaa 30 prosentin rajan muutamassa vuosikymmenessä. Luit oikein – eläkevakuutusmaksu nousee yli 30 prosentin!
Ja edellä kerrottu esimerkki koskee pelkästään eläkejärjestelmää. Kannattaa muistaa, että kestävyysvajeen merkittävin yksittäinen tekijä on pitkäaikaishoiva, mikä myös aiheuttaa päänvaivaa julkisen sektorin kestävyyden näkökulmasta.
Julkisen talouden kestävyys on yksi näkökulma siihen, että ikääntyminen on todellinen megatrendi. Sen vaikutus tulee näkymään enenevissä määrin yhteiskunnan ihan joka nurkassa.
Ikääntyminen on ihmiskunnan isossa kuvassa vallan mainio asia. Suotavaa olisi myös, että vuosi vuodelta pystyisimme yhteiskuntana pitämään ikääntyvistä kanssaihmisistämme parempaa huolta. Mutta tavoitteen saavuttaminen käy vaikeaksi, mikäli julkinen taloutemme on pahasti epätasapainossa. Tosiasia on, että poliittiset ja taloudelliset rajoitteet ovat väljempiä silloin, kun julkinen talous voi hyvin. Ja tällöin myös yhteiskunnan hyvinvointi voi olla korkeammalla tasolla.
Julkinen talous olisi siis syytä saattaa nykyistä parempaan kuntoon. Tehtävää varten tarvitsemme uskottavan tiekartan. Julkisen talouden suunnitelma sekä hallitusohjelma toimivat toki ajantasaisina karttoina. Nykyinen hallitus lupaa tasapainottaa lyhyen aikavälin budjettitalouden. Edellinen hallitus lupasi kuroa umpeen koko kestävyysvajeen. Hallitusohjelmien uskottavuuden jätän siis näillä sanoin lukijan harkittavaksi.