Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen nimitetty Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtajaksi

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen on nimitetty Pääomasijoittajat ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään alkuvuodesta.

”Kiitän lämpimästi Annea pitkästä ja antaumuksellisesta työstä Keskuskauppakamarin, kauppakamarien ja suomalaisten yritysten puolesta. Olen iloinen, että Anne siirtyy urallaan merkittäviin haasteisiin ja jatkaa työtä suomalaisten yritysten ja liike-elämän kehittämiseksi ykkösjohtajan roolissa. On hienoa, että Keskuskauppakamarista siirrytään eteenpäin uralla vastuullisiin tehtäviin”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Horttanainen on tehnyt Keskuskauppakamarissa 20 vuotta kestäneen uran, joista viimeiset kymmenen vuotta johtotehtävissä.

”Keskuskauppakamari on ollut minulle merkittävä paikka, jossa olen saanut tehdä tärkeää työtä sellaisen Suomen puolesta, jossa on hyvä elää, yrittää ja olla. Samalla kun olen innoissani uudesta, jätän haikeana aivan huikean hienon työpaikan ja -yhteisön”, sanoo Horttanainen.

Kategoriat:Nimitykset, Anne Horttanainen