Startupit

Startupeilla on merkittävä rooli kansantalouden kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden edistäjänä. Suurten ja perinteisten yritysten rinnalla tarvitaan pienempiä ja ketterämpiä toimijoita – sellaisia kuin startup-yritykset. Yhteiskunnan rakenteet, kuten olemassa oleva säätely-ympäristö, vaikuttavat ratkaisevalla tavalla siihen, kuinka houkuttelevana vaihtoehtona startup-yrittäjyys näyttäytyy.

Vaikutamme startup-yrittäjyyden edistämisen puolesta. Vaikka startup-toimintaympäristö Suomessa on kehittynyt myönteisesti viime vuosikymmenen aikana, olemme edelleen kansainvälisestä kehityksestä jäljessä. Tavoitteenamme on, että Suomi on paras paikka startup-yrityksille.

”Tavoitteenamme on, että Suomi on paras paikka startup-yrityksille.”

Keskeisiä startup-yritysten toimintaympäristöön vaikuttavia tekijöitä ovat osaaminen ja kansainvälisten osaajien houkuttelu Suomeen sekä rahoitukseen ja verotukseen liittyvät kysymykset.

Startupeilla on keskeinen merkitys talouden kasvun luomisessa, sillä ne synnyttävät uusia ideoita ja työpaikkoja. Startupit uudistavat elinkeinorakennetta, haastavat suuria yrityksiä uudistumaan sekä luovat esimerkkejä joustavasta, riskiä ottavasta ja kasvuhakuisesta liiketoiminnasta.

Mitä enemmän kansantaloutemme painottuu korkeaan osaamiseen perustuvaan innovatiiviseen yritystoimintaan, sitä tärkeämpiä uudet, kasvua hakevat yritykset ovat.

Vastaava asiantuntija

Kajala Ville

Ville Kajala

Johtava asiantuntija, yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeus, corporate governance

+358 50 376 1460