Suomi houkuttelevaksi kansainvälisille osaajille

Ulkomaalaisia osaajia on houkuteltava Suomeen entistä aktiivisemmin. Suomen luontaista houkuttelevuutta ulkomaalaisten osaajien silmissä ei pidä yliarvioida, vaan on tehtävä toimenpiteitä houkuttelevuuden parantamiseksi. Suomen maabrändiä voidaan parantaa omilla toimilla.

Tosiasia on se, että myös EU:n ulkopuolelle on katsottava. Iso osa EU-maista painii samojen asioiden kanssa kuin Suomi. Väestö ikääntyy ja yritykset kärsivät osaajapulasta. Siksi kilpailu työvoimasta EU:n sisällä on jo nyt kovaa.

Me vaadimme, että Suomi tekee entistä aktiivisemmin töitä ulkomaalaisten osaajien houkuttelemiseksi Suomeen. Ei pidä odottaa, että osaajat löytävät oma-aloitteisesti Suomeen. Osaajien houkutteluun on Suomen kokoisella maalla rajalliset resurssit. Siksi me näemme, että osaajien houkuttelun toimenpiteet on kohdennettava tarkasti.

Me pidämme ensiarvoisen tärkeänä, että ulkomaalaisten osaajien houkuttelu lähtee yritysten tarpeista. Kohderyhmiä valittaessa pitää olla tiedossa, millaisiin töihin Suomessa toimivat yritykset tarvitsevat osaajia. Markkinointitoimenpiteitä pitää tehdä tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa – aina suunnittelusta toteutukseen.

Suomen pitää nojata vahvuuksiinsa

Suomen pitää hyödyntää niitä vahvuuksia, joita meillä on verrattuna moneen muuhun maahan. Emme pärjää ilmastolla tai kielellä kilpailtaessa, mutta yhteiskunnassamme on monia muita vahvuuksia, joita voi hyödyntää osaajien houkuttelussa. Suomi on vakaa ja turvallinen maa, jossa edellytykset hyvälle elämälle ovat kunnossa. Suomen koulutusjärjestelmä on maailmalla tunnettu laadustaan. Puhdas luonto on sellainen asia, jota monet arvostavat. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa palveluita, jotka ovat erityisesti perheellisille tai perheenlisäystä pohtiville todellinen voimavara. Suomessa työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on mahdollista siten, että molemmat vanhemmat voivat keskittyä myös uraan.

Ulkomaalaisten osaajien houkutteleminen vaatii myös, että yhteiskuntamme muuttuu avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Yhteiskunnan asenteilla ja mielikuvilla on merkitystä houkuttelevuuden kannalta. Meidän näkemyksemme mukaan työelämän on oltava valmis kansainvälistymään, jotta kynnys ulkomaalaisille osaajille tulle työskentelemään Suomeen laskee riittävän matalalle.

Kilpailu osaajista on kovaa

Suomi ei listaudu kansainvälisten osaajien toive¬maiden joukkoon. Maailman laajin työvoiman liikkuvuutta sel¬vittävä tutkimus Decoding Global Talent 2018, joka summaa yli 366 000 vastaajan suunnitelmia 197 eri maasta, on suoma¬laisille harmillista luettavaa. Suomi ja muut Pohjoismaat eivät mahdu toivemaiden kärkijoukkoon. TOP5-maat ovat Yhdysvallat, Saksa, Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta ja Australia.
Yksiselitteistä syytä Suomen heikolle houkuttelevuudelle ei ole onnistuttu tunnistamaan. Syitä voi hakea heikosta maabrändistä, ilmastosta, kielestä, korkeasta elinkustannustasosta, korkeasta ansiotulojen verotuksesta, ulkomaalaisille haastavista työmahdollisuuksista ja monimutkaisista oleskelulupaprosesseista. Ihmiset painottavat ja arvostavat erilaisia asioita.

Yksi syy kuitenkin löytyy siitä, että globaali kilpailu osaajista on koventunut. Jokainen kehittynyt maa kehittää vetovoimaansa määrätietoisesti. Samalla osaajien muuttohalut ovat globaalisti vähentyneet esimerkiksi juuri kotimaan vetovoiman parannuttua. Muuttohalujen laskuun vaikuttaa myös digitalisaatio, joka mahdollistaa aiempaa paremmin työskentelyn ilman maantieteellisiä rajoitteita.