Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa viime vuoden ennätysluvussa

Pörssiyhtiöiden hallituskokoonpanot päätetään keväisin yhtiökokouksissa. Tänä vuonna naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa pysyi viime vuoden ennätystasolla eli 29 prosentissa. Tiedot ilmenevät Keskuskauppakamarin laatimasta selvityksestä.

Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen. Kuva: Pasi Murto.

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on lisääntynyt 18 prosentista 29 prosenttiin vuosina 2011-2018. Samassa ajassa vain miehistä koostuvien hallitusten määrä pörssiyhtiöissä on laskenut 22 prosentista 2 prosenttiin. Tänä vuonna enää kolmella pörssiyhtiöllä on hallituksessaan vain miehiä, kun vuonna 2007 jopa 49 prosenttia yhtiöiden hallituksista toimi ainoastaan miesjäsenten voimin.

Muutosta on vauhdittanut pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi, joka on vuodesta 2008 lähtien sisältänyt suosituksen, jonka mukaan hallituksessa on oltava kummatkin sukupuolet edustettuna. Suosituksen myötä hallitusten sukupuolijakauma on tasapainottunut selvästi.

”Naisten osuus on 40–60 prosenttia yhteensä 26 yhtiössä, jolloin voidaan puhua täysin tasapuolisesta edustuksesta. Myönteistä on se, että tällaisia yhtiöitä on viime vuoteen verrattuna neljä enemmän”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen.

Suomi EU-jäsenmaiden kärkikastia

Eri kokoluokan yhtiöitä tarkastellessa voidaan havaita pieniä muutoksia. Mid cap -yhtiöissä prosenttiosuus säilyi samana, mutta large cap – ja small cap -yhtiöissä naisten osuus hallituksissa laski yhden prosenttiyksikön verran. Tästä huolimatta Suomi sijoittuu näillä luvuilla EU-jäsenmaiden kärkiviisikkoon.

”Eri kokoluokkien muutoksia tarkastellessa ei kannata tehdä liian yksioikoisia johtopäätöksiä. Esimerkiksi muutokset yhtiöiden markkina-arvoissa on hyvä huomioida: yksi mid cap -yhtiö laskettiin vielä viime vuonna large cap -yhtiöiden kategoriaan ja vastaavasti kaksi entistä small cap -yhtiötä nousi mid cap -yhtiöksi viime vuoden aikana”, Turunen sanoo.

EU-jäsenmaista Suomea edellä tilastoissa ovat suurimpien pörssiyhtiöiden osalta Ranska, Italia, Ruotsi ja Saksa. Esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Italiassa on laissa säädetyt kiintiöt sukupuolten edustukselle, kun taas Suomessa ja Ruotsissa naisten korkea osuus on saavutettu yksinomaan elinkeinoelämän omalla itsesääntelyllä ja yhtiöiden omalla aloitteellisuudella. Pörssiyhtiöiden hallinnointimalleissa on myös eroja, jotka vaikeuttavat aitoa vertailua eri maiden välillä.

Tavoitteet ilmaistu usein ympäripyöreästi

Vuonna 2015 uusittu hallinnointikoodi edellyttää pörssiyhtiöitä laatimaan monimuotoisuusperiaatteet, joissa yhtiön tulee määritellä tavoitteet eri sukupuolten edustukselle hallituksessa. Monimuotoisuusperiaatteissa voidaan ottaa huomioon sukupuolen lisäksi esimerkiksi ikä ja ammatti- ja koulutustausta. Suosituksen taustalla on EU-direktiivi.

Kolmatta kertaa julkaistun selvityksen mukaan molempien sukupuolten edustus toteutuu yhtiöissä keskimäärin hyvin. Tavoitteet on kuitenkin ilmaistu usein ympäripyöreästi, eikä seurannassa ole otettu selvää kantaa tavoitteiden toteutumiseen tai tavoitteissa edistymiseen.

”Hallinnointikoodi edellyttää tavoitteiden määrittelemisen lisäksi niiden seurantaa ja tehtyjen toimenpiteiden raportointia. Yhtiöt eivät juurikaan raportoineet, miten ne olivat edistyneet edellisvuonna asettamissaan tavoitteissa ”, Turunen toteaa.

Turusen mukaan viime vuoteen verrattuna tilanne on kehittynyt kuitenkin parempaan suuntaan. Tänä vuonna yhteensä 22 yhtiötä ilmoitti prosenttina tai lukumääränä ilmaistun selkeän tavoitteen, kun viime vuonna tällaisia yhtiöitä oli ainoastaan 18.

“Numeraaliset tavoitteet ovat siinä mielessä kannatettavia, että ne helpottavat tavoitteissa edistymisen seurantaa”, toteaa Turunen.

Liite: Naiset pörssiyhtiöiden hallituksissa 2019

Lähteet:

Tiedot tähän selvitykseen on kerätty yhtiöiden verkkosivuilta ja yhtiöiden yhtiökokouspäätöksistä kertovista pörssitiedotteista alkuvuodesta 2019. Hallituksia koskevat tiedot on kerätty kaikista 1.5.2019 Helsingin pörssissä listatuista yhtiöistä, joiden päälistaus-paikka on Helsinki. Yhteensä tarkasteltuja yhtiöitä oli 126.

Niiden yhtiöiden osalta, joiden varsinaiset yhtiökokoukset pidetään 8.5.2019 jälkeen, tiedot perustuvat yhtiön julkaisemaan hallituskokoonpanoa koskevaan ehdotukseen. Tällaisia yhtiöitä oli aineistossa yhteensä neljä. Esitettyjen tietojen ulkopuolelle on jätetty kaksi small cap –yhtiötä, joiden osalta ehdotusta uudeksi hallituskokoonpanoksi ollut julkaistu 8.5.2018 mennessä.